Tervetuloa!
Drago
Olen Anu Vehviläinen, kolmenkympin rajan ylittänyt ja parin mutkan kautta Vantaalle rantautunut savolainen. Nuoruudessa ykkösharrastus oli ravurit, joiden kanssa tulikin puuhailtua aktiivisesti noin seitsemän vuotta, ennen kuin opiskelu teki harrastamisesta turhan hankalaa. Siippani valmistuttua oli edessä muutto Ouluun vuonna 1998 ja kuinkas ollakaan, samana syksynä taloon rantautui ensimmäinen rottweilerkin. Kyseessä oli 4,5v uros, joka tarvitsi uuden kodin. Kymmenen minuutin harkinnan jälkeen päätettiin, että Viki muuttaa meille. Siitä se ajatus sitten lähti... Vikiäkin tuli koulututeltua, mutta ei tavoitteellisesti. Varsinainen pk-harrastus alkoi vuonna 2003 taloon tassutelleen pennun myötä, eikä siltä tieltä ole ollut paluuta. Matkan varrella on tullut harrastettua niin jälkeä kuin hakuakin, nykyinen laji on suojelu. Vuoden 2009 lopulla tapahtuneen elämänmuutoksen myötä kanssani asustelee tällä hetkellä nuori rottis-uros Drago. Aikaisemmista koirista löytyy infoa muistoissa-sivulta. Aikanaan ensimmäisen koiran ottamista miettiessä en olisi uskonut kuinka pienestä puuhaamisesta koiran kanssa voi kehittyä intohimoinen elämäntapa, joka vie mukanaan.
|